Me olemme Hämeenlinnan vihreät

Olemme Vihreiden paikallisyhdistys Hämeenlinnassa. Vaikutamme jäsentemme tuella vihreämmän Hämeen ja paremman maailman puolesta. Olemme osa Vihreää yhteisöä Suomessa ja teemme läheistä yhteistyötä muiden Vihreiden järjestöjen kanssa.

Vihreä kunta

Maailma rakennetaan kunnissa, ja valta niissä kuuluu meille kaikille. Kuntien valtuustoissa, hallituksissa ja lautakunnissa ratkaistaan hyvän arjen kannalta tärkeitä asioita. Vihreä kunta rakennetaan ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin ehdoilla. Vihreä kunta edistää toimeliaisuutta, ehkäisee eriarvoisuutta ja on viihtyisä.

Vihreä kunta ajattelee tulevaisuutta. Luontoa ja ilmastoa tulee ajatella ja suojella muulloinkin kuin vaalien alla. Puhdas elinympäristö ja luonnon monimuotoisuus ovat paitsi kaikkien etu, myös ehto tulevien sukupolvien onnellisuudelle ja vauraudelle.

Tasa-arvoisilla palveluilla kunnissa ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Tärkeintä on palveluiden laatu ja saatavuus. Vihreässä kunnassa oma palvelutuotanto on turvattu, ja sitä täydennetään ja monipuolistetaan tarvittaessa yksityisen ja kolmannen sektorin palveluilla.

Vihreässä kunnassa kaikkien ääni kuuluu. Jo ennen päätösten tekemistä arvioidaan niiden vaikutukset erilaisiin ihmisiin ja ympäristöön. Myös lasten ja nuorten näkökulma huomioidaan. Kaikilla on oltava samat mahdollisuudet osallistua, liikkua, saada palvelua, tehdä töitä ja toimia johtotehtävissä. Vihreässä kunnassa sukupuolten tasa-arvo toteutuu selityksittä.

Vihreässä kunnassa päätöksenteko ei karkaa ihmisten ulottumattomiin, eivätkä hyvät ideat juutu byrokratiaan. Kuntalainen pääsee vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Asukkaat ovat suunnittelun voimavara, ja kunta hyödyntää heidän asuinalueisiin ja palveluihin liittyvää asiantuntemustaan aktiivisesti.